Salakuuntelu palkitsee


Teksti on julkaistu JeppisWeekly-lehdessä 9.3.2017

Taannoisella junamatkalla kaksi nuorta miestä pelasti päiväni. Ei sillä, että juuri se päivä olisi erityistä pelastamista ollut vailla, mutta entistä parempi lauantai siitä kuitenkin sukeutui, salakuuntelun tuloksena.

Vieruskaverin jutustelun kuuleminen ei tietenkään junaolosuhteissa varsinaisesti vaadi ponnistelua, mutta yksityisluontoinen käytävän yli käyty keskustelu kumminkin luonteeltaan oli. Sanotaan, että salakuuntelusta ei hyvää seuraa – siihenkin sääntöön on selvästi poikkeuksia.

25-vuotiaat keskustelivat joogasta, psykologiasta (vaikka psykologian opiskelijoita eivät jutuista päätellen olleetkaan), rauhoittavasta hengityksestä ja meditaation positiivisista vaikutuksista. Salitreeneistäkin oli puhe, mutta erityisen innokkaasti nuoret miehet juttelivat matkustamisesta. “Matkustamiseen käytetty raha ei koskaan mene hukkaan” -toteamus oli ihan kuin omasta keski-ikäisestä tai omien kahdeksankymppisten vanhempieni suusta. Kummallakin oli kesä- ja muista töistä hankituilla rahoilla seuraavan reissun matkaliput varattuina, toisella Eurooppaan, toisella Aasian suuntaan. Matkoista pitempi suuntautui samalla työharjoitteluun – ja suhteellisen tuoreen, ulkomaalaisen tyttöystävän luo.

Keski-ikäinen vieruskaveri hyrisi sisäisesti hyvää mieltään, kun kaverusten juttu siirtyi nykyisiin ja entisiin tyttöystäviin: molemmista puhuttiin kauniisti, myös existä. “Ihanaa, kun voi keskustella mistä tahansa”, huokasi pojista kaukosuhteeseen viime vuonna päätynyt. Vaikka kieli ja kulttuuri erottavat, samansuuntaiset arvot ja ajatukset yhdistävät, päättelivät ystävykset. Opiskelustakin puhuttiin, myönteiseen sävyyn.

Junaa Tampereella vaihtaessamme en malttanut olla huomauttamatta, ettei tarkoitukseni toki ollut salakuunnella, mutta tulin koko päiväksi hyvälle tuulelle kaikesta, mistä ystävykset olivat puhuneet.

Vieressäni istunut nuori mies kiitti, sanoi, että oli mukava kuulla, että olivat ilahduttaneet muita matkustajia – ja jos salaisuuksia olisi ollut, silloin olisivat kuiskanneet.

Hän oli mietteliäänä hetken aikaa hiljaa ja totesi vielä, että hänenkin päivänsä parani, kun hän sai tietää ilahduttaneensa minua. “Mitähän tästä päivästä tuleekaan, kun kello on vasta kaksitoista.” Silloin keski-ikäistä naisihmistä pyrki itkettämään.

Seuraavalla viikolla kiitin Facebookissa kirjailijaa ihanasta kirjasta, joka oli saanut lukijansa pidättämään henkeä: kirjassa oli kaikki, eikä mitään ylimääräistä. Kirjailija liikuttui lukijapalautteesta ja lukija liikuttui kirjailijapalautteesta ja pian käynnissä olikin keskinäinen kiitosten ja liikutusten kierre.

Jälleen kerran kävi selväksi, kuinka kiitos laajenee ja leviää, hyvä olo jatkuu ja sen väreet kulkeutuvat etäälle. Tavoitteena ei ole, että jokainen kiitos ja positiivinen sana päättyisi nyyhkimiseen, mutta muilta osin yritän hyödyntää tätä mekanismia niin paljon kuin mahdollista.

Advertisements

Tietoja Löykkiön kirjasto. Löykkiö Library

Library nerd. Writer. Literature buff.
Kategoria(t): Hyvinvointi Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s