Sanotaan asiat niin kuin ne ovat

Teksti on julkaistu JeppisWeekly-lehdessä 1.12.2016

img_4568Sanotaan, että rehellisyys ja avoimuus kannattaa. Ne ovat hyveitä, jotka herättävät luottamusta, rakentavat parisuhdetta, niille perustuvat yhteistyöhankkeet. Rehellisyys on toden puhumista, aitoutta ja suoruutta.

Tottahan se on, että niin ihmissuhteissa kuin työelämässäkin on voitava luottaa toiseen.

Kun tietää, että kaikki tarkoittavat mitä sanovat ja sanovat mitä tarkoittavat, kanssakäyminen on mutkattomampaa. Tunteiden ja tosiasioiden jakaminen on helpompaa, kun uskoo, ettei toinen peittele tai johda tarkoituksellisesti harhaan.

Harhaan sen sijaan tuntuu menneen sen sortin rehellisyyskäsitys, joka vaatii kaikkien totuuksien esiintuomista, koska puhuja nyt kerta kaikkiaan on ylpeästi rehellinen ihminen, joka vain sanoo asiat niin kuin ne ovat. Tämän lajin suorapuheiset ovat tositeeveen kulmakiviä. He eivät säästele sanojaan muita New Yorkin tai OC:n täydellisiä naisia, poikamiestyttöjä tai talent-kilpailijoita ruotiessaan. He eivät omien sanojensa mukaan kumartele ketään eivätkä kaunistele sanomaansa.

Tosielämässäkin tosi rehellisiä esiintyy. Kun erityisrehellisen mielessä on epäkohta, se on tuotava julki, kun kerran on luonteeltaan rehellinen. Tässä onkin tämän rehellisyyslajin erikoisuus: suorapuheisuus kohdistuu harvoin hyviin asioihin. Jos lauseen aloittaa: “minä sanon aina kaiken suoraan”, on lähes poikkeuksetta luvassa negatiivinen, paikallaolijoita tai heidän tuntemiaan ihmisiä koskeva ikävänpuoleinen totuus.

Tämänkaltaista rehellisyyttä on väliin vaikea pitää hyveenä. Sen totuudet loukkaavat, eivät rakenna. “Tarkoitan tämän vain hyvällä”, on harvoin totuus, joka oikeasti edistää kohteensa hyvinvointia tai kehittymistä ihmisenä. Jos pitää hyvänä ja rehellisenä tuoda julki kaikki ajatuksensa, eikö mielessä oikeasti ole yhtään positiivista ja ystävällistä mietettä? Uskooko sanoja itsekään tarkoittavansa hyvää, vai onko passiivis-aggressiivinen replikointi oman pahan olon lievittämistä, kaverin mielipiteiden nollaamista, itsensä pönkittämistä? Jos kuulen lausuvani “ei millään pahalla, mutta näin se on”, yritän pysähtyä miettimään, onko syytä muokata seuraavaa lausettani vai sulkea tyystin suuni.

Meistä jokaisen päässä pörrää monenmoista, josta vain harva ehtisi tehdä selkoa ympäristölleen, vaikka puhuisi kaiken aikaa. Aivovammaisen säätelymekanismit voivat olla siinä määrin epäkunnossa, että kuntoutuksessa psykologin kanssa on pohdittava, minkälaiset ajatukset on sopivaa tuoda julki. Meillä muilla on mahdollisuus valita, mitkä ajatukset ja totuudet esitämme kanssaihmisille.

 

Mainokset

Tietoja Löykkiön kirjasto. Löykkiö Library

Library nerd. Writer. Literature buff.
Kategoria(t): Mieli Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s