Huumori suojaa kolhuilta

Teksti julkaistu JeppisWeekly-lehdessä 3.11.2016

Elämässään kovia kokenut kirjailija Maya Angelou totesi, ettei maailmassa ole mitään niin traagista kuin kyyninen nuori. Sehän tarkoittaa, että nuoresta on jo ennen aikuisiän kokemuksia tullut ihminen, joka ei usko mihinkään. Joskus näkee rinnastuksia, joiden mukaan idealistit ovat naiveja, kyynikot realisteja. Itse asiassa kyyniset ovat ilottomia ja epäileviä, eivät realistisia. Kyyninen on näköalaton, hän ottaa etäisyyttä asioihin. Filosofi Mari Lindman sanoi jokin aika sitten Svenska Ylen haastattelussa, että kyynisyys tekee asioista vähemmän todellisia. Kyyninen näkee, mistä asiat johtuvat, mutta kohauttaa harteitaan: näin asiat nyt vaan ovat, minkäs niille.

Työpaikalla kyyninen ilmapiiri tuntuu pahimmalta uusien työntekijöiden kohdalla. Vinot hymyt ja “odotapa pari kuukautta, niin kyllä se into siitä hiipuu” -huomautukset paitsi hämmentävät tuoreen kollegan, myös latistavat kahvihuoneen tunnelman tehokkaasti: innostuminen on noloa, työntekoon tempautuminen turhanaikaista.

Toki ihmisten kyynistymiselle on syynsä. Tämän päivän kyyninen ilmapiiri on varmasti tulosta politiikan ja talouden tapahtumista, kiristyvästä tahdista työelämässä, kaventuvista valinnanmahdollisuuksista monen arjessa. Millään muotoa en myöskään tarkoita, että hymyilemällä asiat korjaantuvat, mutta suhtautumistapoja on silti tarjolla muitakin kuin kyynisyys. Työelämässä vertaistuki on arvokas apu, vihaisuuskin joskus helpottaa tilannetta. Nauru on kuitenkin hyödyksi moneen vaivaan.

Norjalaisessa tutkimuksessa seurattiin yli 50 000 naista ja miestä viidentoista vuoden ajan. Heidän huumorintajuaan arvioitiin tutkimuksen alkaessa kyselyn avulla ja kyselyn tuloksia tarkasteltiin kuolemantapausten yhteydessä. Tulokset osoittivat, että huumorintajuisten riski kuolla infektiosairauksiin oli 70-80 prosenttia pienempi kuin tosikkomaisemmilla ihmisillä. Yhteyksiä muihinkin sairauksiin havaittiin: naisten sydäntautikuolleisuus oli huumorintajuisilla selkeästi pienempi kuin totisemmilla kanssasisarillaan.

Naurattaako?

Naurattaako?

Yksi selitys voi olla, että huumorintaju auttaa arjen kolhuissa ja työelämän konflikteissa. Selviytymiskeinona se on kuin puskuri, joka estää stressihormonien lisääntymistä. Kyseisten hormonien, kuten kortisolin, tiedetään heikentävän vastustuskykyä. Huumori siis pitää yllä suojamekanismeja. Vaikka huumorintaju on osittain perittyä, sitä voi myös harjoitella.

Koskaan ei ole liian myöhäistä opetella uusia suhtautumistapoja ja keinoja käsitellä hankaluuksia. Kun seuraavan kerran poltat puuron pohjaan, lähetät epähuomiossa arkaluontoista sähköpostia väärälle vastaanottajalle, sovit kolme tapaamista samalle kellonlyömälle tai unohdat luentoa varten huolellisesti tekemäsi muistiinpanot kotiin, mieti vaikuttaako asia Saturnuksen kuiden asentoon, suistuuko maapallo radaltaan, kärsiikö toinen ihminen kohtuuttomasti tai menetätkö sattumuksen vuoksi vuosien työn.

Ellei näistä mikään toteudu, sommittele tapahtumasta vitsi ja naura itse mukana. Nauru pidentää tutkitusti ikää.

Mainokset

Tietoja Löykkiön kirjasto. Löykkiö Library

Library nerd. Writer. Literature buff.
Kategoria(t): Ajattelu, Hyvinvointi, Mieli Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s