Nytpä tahdon olla ma : dekkarivinkkausta lomalaisille

Monen lomalaisen kesälukemistoon kuuluvat dekkarit. Tapahtumien kulun lisäksi on joskus jännittävää pohtia kertomuksen miljöötä. Mitä se kertoo kirjan henkilöistä, heidän elämästään, luonteestaan, suhteestaan muihin henkilöhahmoihin?

Miten arkipäiväisestä ja turvallisesta tulee uhkaavaa ja pelottavaa? Miten tavallinen paikka muuttuu kauhun näyttämöksi? Takapihalta alkava metsä saattaa dekkaristin käsittelyssä muuttua läpipääsemättömäksi ja normaalia jännittävämmäksi, kesäisestä niitystä tulee itsestään selvästi murhapaikka. Myös tutut ja yleensä niin turvalliset kesämökit ovat monessa karmivassa tarinassa mukana.

IMG_6008Leena Lehtolaisen Rautakolmio-kirjassa esiintyvä Tannerin huvila sijaitsee Upinniemenselän suunnalla, Enlundissa. “Saaressa on huvila, kaksi aittaa, joista toista Saila käytti, sekä rantasauna ja grillikatosrakennus”. Enholmissa kasvoi, ruotsinkielisen nimensä mukaisesti, “runsaasti monimetrisiä pylväskatajia”.

Kirkkonummelaisen kollegan, Jon Bergin kommentista päätellen saarella on muitakin huviloita: “Enolla on mökki parin kilsan päässä.” Mikään pikkumökki ei Tannerien tapauksessa ole kyseessä, vaan kaksikerroksinen hirsihuvila, jonka kerrosalaksi Maria Kallio arvioi toista sataa neliötä.

Aitaksi kutsuttu rakennus, jossa Haraholmenin rannasta kuolleena löydetty Saila Lind oli yöpynyt, osoittautui kolmenkymmenen neliön kesämökkiä muistuttavaksi taloksi. Tupa ja avokeittiö, merellinen sisustus, jonka “oli ilmeisesti suunnitellut ammattilainen, mutta sen asukkaasta ei huoneessa juuri näkynyt jälkiä.”

Siistiä, steriiliä, hotellimaista. Ei kirjoja, ei henkilökohtaisia esineitä, ellei kallista kosmetiikkaa lasketa. Itse huvilaan kuului niin takkahuone, talvisauna kuin työhuonekin. Vain valokuvat kertoivat omistajista, muuten sisustus oli täälläkin persoonaton.

Myöskään Carita Forsgrenin Perintö-kirjassa kuvattavaa Oreksen perheen hulppeaa kelohonkahuvilaa ei tulisi mieleenkään tituleerata mökiksi, niin suuri ja näyttävä se on. Todennäköisimmin pirkanmaalaismaisemissa, järven rannalla sijaitseva “Kelolinna oli rakennettu mäen päälle, paikkaan josta näkyi mahdollisimman kauas järvelle. Sauna oli aivan rannassa ja liiteri- ja varastorakennus puolessavälissä talolta saunalle.”

Talvisessa sukutapaamisessa on pitopalvelun toimittamat tarjoilut samppanjoineen. “Kelolinna oli kolmikerroksinen [–] ja rakennettu Lapista rahdatuista kelohongista”.  Naapureita ei lähimaastossa eikä juuri järven toisella puolellakaan ole, eikä varsinkaan paikalla siihen aikaan vuodesta. Tontti on suuri, siihen kuuluu sekä metsää että rantaviivaa. Rannassa saunan edessä on uimista varten avanto, jonka tienoilla tapahtuu kohtalokkaita kirjan kuluessa.

IMG_2330Komeiden huviloiden ja rantojen hirsitalojen ympäristöt ovat usein murheellisten tapahtumien estradeja. Lahtelaisissa rantamaisemissa sijaitsee Timo Sandbergin Kalmankokossa Lauri Tammirannan “jykevistä käsin veistetyistä hirsistä tehty, kaksikerroksinen” kotitalo. “Sen päädyssä oli torni, josta oli hienot näköalat Vesijärvelle. [–] Rannassa oli hirsisauna”, kivilaituri ja rannan tuntumassa myös huvimaja. Maata ja rantaviivaa tonttiin kuuluu enemmänkin, nuorisojoukko viettää kallioilla juhannusta telttaillen, grillaten ja olutta nautiskellen.

Samaan aikaan Tammirannassa on katettu pöytä komeaksi terassille: karitsankyljyksiä, snapseja, mansikka-pistaasjäädykettä on ruokalistalla. Myöhemmin nuorten retkipaikalle sytytetystä juhannuskokosta löytyy karrelle hiiltynyt ruumis, jota on myös ammuttu. Lauri Tammiranta. Pian Tammirannan tyttärenpojat löytävät rannasta vielä yhden ruumiin, tämäkin ammuttu. “Pian näkyi rantakaislikko, jota tuuli kahisutti. – Tuossa se on” opasti poikien isä paikalle kutsuttuja poliiseja.

Aivan toista maata on veljesten Sami ja Juki Niemen vanhempien omistama kesäpaikka, joka esiintyy Marko Kilven Kadotetuissa. Mökki on kuvauksen mukaan vaatimaton ja lautaverhoiltu. Rannalla mökin takana on sauna, kuten suomalaisilla kesämökeillä lähes poikkeuksetta. Sen “harmaantuneella katolla kasvaa sammalta”.

Pihanhoito ei mökin omistajia ole kiinnostanut, se on “villiintyneen näköinen, lipputanko hilseilee isoina paloina pintamaalia.” Kuten Juki poliiseille toteaakin, mökki “on ollut pitkään vähällä käytöllä”, eikä ole niitä haltijoidensa rakastamia, puunaamia, remontoimia kesäsiirtoloita, joita usein dekkareissakin esiintyy. Tämän mökin pihalta Sami yllättäen katoaa poikien lämmittäessä saunaa.

DSC_0055Kesämökit ja huvilat yhdistyvät yleensä mielikuviin rauhasta, luonnon hiljaisuudesta ja harmoniasta. Aina näin ei kuitenkaan ole. Anja Gustafssonin Antiikkilipastossa Paula Roos huomaa, kuinka onkaan ehtinyt tottua omaan hiljaiseen elämäänsä – ja kiintyä. “Oleskelu täällä perheen parissa vaati sopeutumista toisten tapoihin. Oli myös totuttava jatkuviin elämän ääniin, askeliin, ovien käymiseen, puhelinten soimiseen, lasten kinasteluun”. Murhia tällä mökillä ei onneksi tapahdu, rikoksia ratkova amatööri saa kerätä voimia, minkä muiden metelöinniltä kykenee.

Mia Vänskän Musta kuu ei ole dekkari, vaan tässä seurassa poikkeuksellisesti kauhujännitystä. Kertomus raottaa jo alkuvaiheissa luonnon arvoituksellisia piirteitä, mutta enimmäkseen kesä näyttää keskisuomalaiseen mökkikylään saapujille parhaat puolensa: vesi kimaltelee puiden välistä, mökin terassi avautuu järvelle ja oikealla näkyy puuliiteri. Mökkien välillä on näkösuojana mäntyjä.

Kukapa ei tunnistaisi tätä kesäparatiisia: ”Järven pinnasta peilautui vastarannan metsäsiluetti, aurinko ja sininen taivas.” ”Veden liplatus oli hetken ainoa ääni maailmassa” ja ”kaikki oli täydellistä”. Pian tunnelma kuitenkin muuttuu. “Annukka huokaisi hiljaa ja avasi silmänsä. Hän katseli ajatuksissaan järven pintaa, ja kesti hetken ennen kuin hän tajusi, että näyssä oli jotain vialla. Vedestä kuvastui kuu. Hän katsoi taivaalle, jossa aurinko paistoi siniseltä, pilvettömältä taivaalta.” Molemmat kauniita järvimaisemia, mutta kaikki ei Kapeenkärjen lomakylässä ole kuten pitäisi.

Rauhaisia kesähetkiä kaikille dekkareiden ystäville (ja muillekin lukijoille)!

Teksti on ilmestynyt kirjassa Tappavat tienoot. Päivi Almgren & Päivi Jokitalo. Avain, 2014

Advertisements

Tietoja Löykkiön kirjasto. Löykkiö Library

Library nerd. Writer. Literature buff.
Kategoria(t): Kirjat Avainsana(t): , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s