Ukkosta ilmassa

Dekkariviikon päätteeksi ote Tappavat tienoot –kirjasta (Päivit Almgren & Jokitalo. Avain, 2014):

Ukkospuuska puhdistaa ilmaa ja hermoja kiristävä jännitys jo kohta laukeaa. Jyrinän pauhuissa pohditaan myös parisuhteita, työelämän kiemuroita ja rikosten kuvioita.

IMG_2571Eeva Tenhunen käyttää säätiloja taiten Kuolema savolaiseen tapaan –dekkarissa. ”Mutta ei voinut olla pelkkä yhteensattuma, että Viinamäen kylässä keväästä lähtien hiljalleen muhineet pelot ja epäluulot, viikkoja kestäneen helteen kypsyttäminä, räjähtivät väkivaltaiseen ratkaisuunsa juuri ensimmäisten ukkosenjyrähdysten pirstoessa luonnotonta hiljaisuutta, ensimmäisten salamanvälähdysten valaistessa liian aikaisin laskeutunutta pimeyttä.”

Leena Lehtolaisen Rautakolmiossa jyrisee alusta alkaen: “Ukkosen merkit tuntuivat ilmassa: oli täysin tyyntä, virekään ei lievittänyt seisovan helteen painostavuutta, ja ensimmäiset välähdykset näkyivät jo kaukana mantereella.” Myöhemmin samana päivänä “tuulenpuuska pyöräytti hiussuortuvan silmilleni, ukkonen jylisi jo Kirkkonummen keskustan kohdalla, mutta salamat olivat vielä kalpeita.” Ukkosen jyly seurasi tapahtumia ensimmäisten 15 sivun ajan ja seuraava rintama on vielä tulossa. “Rajuilman nostattamat puhurit paiskoivat kiinnitettyjä veneitä.” Kun loppumetrit häämöttävät, ukkosmyrsky yllättää jälleen. “Salama valaisi hetkeksi huoneen, jyrähdys seurasi heti.”

Eija Piekkarin kirjassa Kaislikon kätkössä “paksu kuivuneen ruohon tuoksu tunki Riikan nenään. Ilma oli jotenkin sakea ja ahdistava, ja Riikka kaipasi kunnon ukkoskuuroa.”

“Ukkonen jyrähteli lähellä, kuitenkaan ei vielä satanut.” Pasi Lönnin Lunastajassa ukkonen ”jylisi yhä lähempänä ja taivas tummui harmaanmustaksi.”

Ukkosmyrsky on samalla kertaa kauhistuttava ja kiehtova. Näin myös Ari Paulowin Vääräss naisessa. ”Näky oli pelottavan kaunis. Pelottava siksi, että huvila sijaitsi laakealla kalliolla ukkosen jyristessä heidän päällään ja monihaaraisten salamoiden leimahdellessa kaikkialla ikkunasta avautuva merenselän yllä.”

Lapin maisemissa luonto näyttää voimansa Harri Nykäsen Mullasta maan –kirjassa.

”Myrsky oli kovimmillaan, lisäksi oli alkanut sataa. Raskaat kuurot rummuttivat peltikattoa. Tuulen ja sateen perässä seurasi ukkonen. Se jylisi ensin kaukana, mutta läheni, kunnes jyrähteli aivan yläpuolella. […] Tuntui kuin luonto olisi käynyt esittämässä minulle kaikki vaikuttavimmat temppunsa peräjälkeen.”

Timo Sandberg kuvailee rankkasadetta kirjassaan Vainooja. “Sade alkoi heti moottoritiellä, se tuli ryöpsähdyksenä, suuret pisarat rummuttivat tuulilasia ja konepeltiä. Tien pinta lainehti, tuulenpuuskat ravistelivat autoa ja kuului muutama kumea ukkosen jyrähdys.”

Ukonilmalla on rooli myös Outi Pakkasen Ruohonleikkaajassa.

“Ihan niin kuin ukkonen, Eevamaria ajatteli, vaikka eihän se mitenkään voinut olla, keskellä lokakuuta. [–] pihakoivut huojuivat ja taipuivat rajussa sateessa ja tuulessa ja keinujen kettingit kirskuivat ja kieppuivat. Vastapäisen talon ikkunat näyttivät hetkeksi ikään kuin syttyvän tuleen, kun ensimmäinen salama välähti. Jyrinä seurasi vain muutaman sekunnin kuluttua.”

“Sonja ei tiennyt kuinka kauan oli nukkunut, kun hän heräsi valtavaan jyrähdykseen. Ukkonen, keskellä talvea, ei voi olla totta! hän ajatteli. Sitten raekuuro iski taloon. Tuntui kuin miljoonat terävät hakut olisivat paukuttaneet peltikattoa.” Ukkonen voi siis iskeä myös outoina vuodenaikoina kuten Tuula H. Matintuvan Piippo ja verhotut totuudet osoittaa.

“Taivas helotti oudon värisenä talojen yllä, tummeni tummenemistaan rantaväylän suuntaan, mutta oli lakannut pisaroimasta ikään kuin ylimmäinen patovahti olisi poikennut kesken kaiken tauolle. Salamoiden unenkaltainen jyly ja maankamaraan suuntautuvat välähdykset erottuivat koivujen havisevien latvusten takaa, joku oli pannut juoksuksi ja joku toinen poikennut lähimmän suojaa antavan katoksen alle.”

Ilman piiskaavaa sadettakin Kuhala ja jokimurhat -kirjan ukkonen on Markku Ropposen kuvaamana uhkaava.

Timo Sandbergin dekkarissa Pahan morsian ”jyrähdykset voimistuivat, ne tulivat kumeina kuin maan alta. Ilma oli täynnä odotusta ja sähköä, ihokin tuntui kihelmöivän. Taivaanrannalla heitä kohti kapusi tumma pilvi.”

Olavi Kokon dekkarissa Murha kuntopolun mutkassa päivä ei paista myrskynkään jälkeen. ”Hirmuinen länsimyrsky toi lunta ja sitten vettä. Kaamos palasi. Pilvet roikkuivat puiden latvoissa. Päivät olivat hetki hämärää ja sitten pimeää.”

Totti Karpelan yksityisetsivä on löytämässä seuraavaa ruumista tunnelmaan sopivassa säässä Juhli ja kuole-dekkarissa. ”Satoi aivan vimmatusti. [–] Oli kuin olisi eletty ydinsodan jälkeistä aikaa, jolloin ikuisuuksia kestäneen talven jälkeen taivasta peitti vuosikausia paksu, mustanharmaa ja vettä suoltava pilvipeite. Lisäksi tuulikin oli yhtynyt leikkiin rutistellen ja kiskoen kuin koiranpentu päälleni vetämääni paperinohutta kertakäyttösadetakkia.”

Advertisements

Tietoja Löykkiön kirjasto. Löykkiö Library

Library nerd. Writer. Literature buff.
Kategoria(t): Kirjat Avainsana(t): , , , , , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s