Demokratian puolesta basilleja vastaan

Teksti julkaistu JeppisWeeklyssä 19.5.2016

Sanokaa mitä sanotte ruotsalaisesta konsensushakuisuudesta ja keskustelukulttuurista, minä arvostan niitä! Meillä kokouskäytännöt suosivat tehokkuutta osallisuuden hinnalla: tuntevatko kaikki osallistujat vauhdikkaan palaverin jälkeen tulleensa kuulluiksi, jääkö jokaiselle tunne, että omalla mielipiteellä ja sen ääneen lausumisella on merkitystä?

En minäkään kannata kokouksia kokousten vuoksi, mutta avoimelle keskustelulle toivon enemmän aikaa. Olen toki itsekin turhautuneena istunut ruotsalaisvetoisissa suunnittelupalavereissa, joissa keskustelu on venynyt ja vanunut, joissa on menty askel eteenpäin ja kaksi taaksepäin ja etsitty yhteisymmärrystä. Niin kauan kuin yksikin on ollut epäröivällä kannalla, keskustelua on jatkettu.

Mutta vaikka aikaa kuluu, käytännöllä on myös positiivinen puolensa. Keskusteltaessa kiireettömästi esille pääsee täysin uusiakin ideoita ja kaikki uskaltavat todennäköisesti paremmin esittää omat ajatuksensa.

Suomalainen nopeatempoinen kokouskulttuuri, jossa päätökset nuijitaan kiivaassa tahdissa sivuille vilkuilematta, ei edistä uusia oivalluksia. Kokouksia ja kokoontumisten tarpeita on tietysti monenlaisia, mutta tehokkuusajattelu ei aina ole lopputuloksen kannalta paras mahdollinen lähtökohta.

Uskon, että keskustelukulttuurilla on vaikutuksensa myös asiakaspalveluun. Länsinaapurissa konfliktitilanteissa harvemmin äidytään huutamaan, vastapuolta ei nimitellä ja osapuolet pysyvät keskimäärin rauhallisina.

Todistin tällaista asiakaspalvelutilannetta lentokenttäbussissa viikonloppuna. Asiakas nousee bussiin, toteaa edellisen auton ajaneen ohi pysähtymättä. Vaikka asia selvästi harmittaa enemmän kuin vain hiukan, äänensävy ja volyymi ovat varsin maltillisia. Kuljettaja tarkentaa, oliko kyseessä varmasti lentokenttäbussi ja oliko se Arlandaan menossa. Kyllä oli, asiakas vakuuttaa.

Asiakas haluaa lähettää firmalle ja ohi pyyhältäneen bussin kuskille terveiset, jotka kuljettaja lupaa välittää perille, mutta neuvoo samalla ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun, jotta järjestelmään jää jälki tapahtuneesta. Käy ilmi, että asiakas on jo soittanut palvelunumeroon, joka kuitenkin on kuljettajan mukaan lähinnä aikataulutiedusteluja varten.

Kun matkustaja siirtyy bussin takaosaan, olen etupenkkiläisenä aitiopaikalla: kuljettaja soittaa itse kyseiseen numeroon, selvittää asian päivystäjän kanssa, tiedustelee kuka kollegoista oli kyseessä. Kukaan ei korottanut ääntään eikä käyttänyt voimasanoja, asia hoitui, eikä miltään suunnalta kuulunut närkästynyttä napinaa.

Erityisen ihastunut olen ruotsalaiseen rohkeaan ja häpeilemättömään tapaan käyttää demokratia-sanaa. Maassa on jopa demokratia-aiheinen aikakauslehti, joka ei ole minkään poliittisen puolueen äänenkannattaja. Se että koululaitos ja kirjastotoimi näkevät selkeästi olevansa demokratian asialla, on ilahduttavaa.

Ruotsin kirjastopäivillä toukokuun alussa yksi puhujista totesi, että kirjastoammattilaisen tehtävä on demokratian rakentaminen. Kirjasto edistää ja vahvistaa demokratiaa huomioimalla kaikenlaiset asiakkaat, erilaiset vähemmistöt, tarjoamalla kohtaamispaikan useille eri näkökulmille ja areenan mielipiteiden vaihtoon. Toki kotimainen kirjastolaitoksemmekin tähän pyrkii, mutta yhtä reippaasti tehtäväksiantoa ei yleensä uskalleta esittää. 

(Ilahtunut jälkihuomautus: kirjastolain uudistamista valmistelleen työryhmän ehdotuksessa 17.5.2016 esitetään pykälässä kaksi yhdeksi kirjastolain tarkoitukseksi myös aktiivisen kansalaisuuden ja demokratian edistämistä – ja asiasta keskusteltiin uudistamisen yhteydessä ahkerasti.)

Koulun tehtävänä on antaa muun opin lisäksi demokratiakasvatusta. Hyvä ystävä kertoikin huvittuneena, kuinka 1970-luvun Rinkebyssä lapsille opetettiin demokratian ja osallistumisen alkeita. Alakoululaiset järjestivät mielenilmauksen itseaskarreltuine kyltteineen kaikkineen. Koulussa marssittiin yhteisen asian puolesta, mutta opettajalla lienee ollut hankaluuksia löytää kohde, joka oli lapsille riittävän vaaraton ja varmasti kaikkien vanhempien hyväksymä. Näin koululaiset päätyivät osoittamaan mieltään basilleja vastaan.

Samankaltaista kansalaisvaikuttamisen opastusta oli muutama vuosi sitten arvatenkin annettu helsinkiläispäiväkodissa, jonka pihalla toinen ystävä näki tahdissa askeltavan lapsiryhmän iskulauseenaan: “väkivaltaa väkivaltaa väkivaltaa”. Mielenosoituksen kohde ei tainnut olla opettajan valitsema, eikä selville täysin käynyt, oltiinko puolesta vai vastaan. Jälkimmäistä epäili läheisen ministeriön vahtimestari, joka totesi, että tulevaisuus on – meilläkin – hyvissä käsissä.

Advertisements

Tietoja Löykkiön kirjasto. Löykkiö Library

Library nerd. Writer. Literature buff.
Kategoria(t): Matkalla, Yhteiskunta Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s