Siunattu hulluus

Ennen Pietarsaareen kotiutumistani Runebergin päivässä tärkeintä oli torttu, joka sivumennen sanoen peittoaa laskiaispullan 6-0. Sittemmin Johan Ludvigin nimikkopäivä on pietarsaarelaisittain kohdallani venynyt viikoksi ja laventunut sisällöiltään kulttuurin ja kirjallisuuden juhlaksi. En lakkaa hämmästelemästä, kuinka mittavan ohjelman Porvoon kanssa kansallisrunoilijasta kisaavan Pietarsaaren kokoinen paikkakunta onnistuu vuosittain järjestämään!

Viime vuoden Jeppis-teemasta tunnelmat siirtyivät kuluneella viikolla luovaan hulluuteen, kun kerran otsikkona oli Sairaan hullua! Itsekin pääsin pureutumaan hulluuden ytimeen kirjailija Hannu Mäkelän kanssa kaupunginkirjaston kirjailjaillassa.

Syksy06 0011960-luvun puolivälissä debytoinut Mäkelä on kirjoittanut elämäkertoja ja romaaneja muun muassa kirjailijoista, joiden mieli on järkkynyt, kuten runoilija L. Onerva tai Aleksis Kivi, mutta luonut myös itse hahmon, jonka mielenlaatu on nk. tavallisen aikuisen näkökulmasta vähintäänkin nyrjähtänyt, ainakin ensi näkemältä. Yli neljänkymmenen vuoden ajan Herra Huu on pelotellut lapsia, käyttäytynyt odottamattomilla tavoilla ja näyttänytkin aina vähän kauhistuttavalta. Kaiken uhoamisen takana on kuitenkin epävarmuutta, ihmisarkuutta ja (lasten) pelkoa, eikä meuhkaaminen juuri lapsia pelotakaan, lähinnä naurattaa.

12646612_932469650123618_7731941701542467854_o

Kuva: Päivi Rosnell

Ehkäpä pieni ja musta ja hurja Herra Huu symboloikin sekä erilaisuutta että erilaisuuden pelkoa. Kun tuntee olevansa kovin toisenlainen kuin muut, saattaa tuntua, että on pidettävä kovasti ääntä, ettei oma pelko näkyisi. Ja kun näyttää hyvin erilaiselta ja toimii toisin kuin muut, voi joutua silmätikuksi ja pilkan kohteeksi. Herra Huu miettii, kuinka jossain ehkä on planeetta, missä ei voi ”tehdä pahaa, sillä se muuttuu heti hyväksi”. (Hannu Mäkelä: Herra Huu, 1973)

Herra Huun hahmosta ja hänen pohdinnoistaan ei ole kauhean pitkä askel suomalaisklovnien positiiviseen vastarintaan kotimaisten katujemme vartioinnissa. Loldiers of Odin -pelleryhmän aikuiset jäsenet vaikuttavat kenties hulluilta, naurettavilta ja omituisilta piirileikkeineen ja rallatuksineen, mutta samalla ne ottavat kadut haltuun iloisina ja pyrkivät palauttamaan ne kaikkien käyttöön.

Mielenterveysongelmat ovat vakava asia, mutta hulluudella viitataan usein aivan muuhun. Wikipedian määritelmä on arkisessa käytössä tänäkin päivänä: ”Kylähullu on nykyisinkin käytettävä, joskus humoristinenkin nimitys maalaisyhteisön silmätikuksi joutuneesta erikoisesta ihmisestä, joka ei välttämättä ole mielenvikainen. Hän saattaa olla esimerkiksi taiteilija tai keksijä.” Tällaista hulluutta ei ole tarpeen korjata ja parantaa. Erikoisuus ja erilaisuus voisi olla myös hyvää, hyväksyttävää ja hyödyllistä, uusien näkökulmien havaitsemista, toisin katsomista. Sellainen hullu minä haluaisin olla.

Teksti on julkaistu Jeppis Weekly -lehdessä helmikuussa 2016

 

 

 

Advertisements

Tietoja Löykkiön kirjasto. Löykkiö Library

Library nerd. Writer. Literature buff.
Kategoria(t): Ajattelu Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s