Sekatyöläinen ja rakkaus

I ❤ Margaret Cho

IMG_0023 IMG_0022Eteläkorealaista sukua oleva amerikkalainen esiintyjä Margaret Cho hauskutti muutama viikko sitten salillista Savoy-teatterissa.

Kyytiä saivat sekä poliittisesti (yli-)korrektit että epäkorrektit amerikkalaiset, tatuointeja jengisymboleina kaihtavat korealaiset, rasistit, raiskaajat, homot ja heterot.

Puolitoistatuntinen tarjosi väliin hysteeristä, väliin hermostunutta naurua, epämukavuusalueita riitti, eikä katsoja aina ollut omista reaktioistaan ja niiden nk. sopivuudesta selvillä, mikä tietysti oli tarkoituskin. Chon lihavuuspuheita (“I am fat.” No you’re not, paitsi ehkä Hollywood-standardeilla mitattuna.) lukuunottamatta paketti oli mahtava.

Cho sopii joulukuiseen päivitykseen, koska on koristellut itsensä tatuoinneilla niin että kävisi joulukuusesta. (Tosin vain vähemmän konservatiiviseen kotiin.) Kaiken kiukun ja terävyyden lisäksi hänen jutuistaan hohkasi lämpö, sekin sopii jouluun.

Sanoja rakkaudesta

Lokakuussa ilmestyneessä Rakkauskirjassa, Missä rakkaus syttyy (Avain, 2015), käsitellään lähinnä mukavuusalueita, mutta senkin esittelemissä kirjoissa on kiukkua, pettymyksiä, epäoikeudenmukaisuutta ja huonoja päiviä kuten jokaisen ihmisen arjessa. Ennen kaikkea olen kuitenkin etsinyt lukemistani kirjoista rakkautta. Tässä joitakin sanoja rakkaudesta joulukuun pimeyteen.

Joskus sitä tietää heti, että tässä se nyt on, suuri rakkaus. “Sellaisen vaan tajuaa. Tuolle minä voisin kertoa kaiken heti. Minä pidän surullisista lauluista. Harakankelloista. Epäoikeudenmukaisuutta en siedä.” Näin tuntee Iida tavatessaan Eliaksen kolmannen kerran Inka Nousiaisen monta lukukertaa kestävässä Kirkkaat ilta ja päivä -romaanissa.

12079510_10153618023883418_8824832039334756980_nOnnea ja rakkauden tunnetta kuvaavat koskettavasti useat kirjailijat. Henrik ja Pinja ovat palanneet Tallinnasta ja Pinja on toipunut matkalla tapahtuneesta sairastumisesta ja kotiutunut juuri sairaalasta Henrik Janssonin Otteita kumouksellisista kokouksista -romaanissa. Henrik oivaltaa: “Käsitän jossain vaiheessa, että juuri nämä hetket – ajatuksissani työhuoneessa, kuunnellen Pinjan lehdenrapistelua – ovat minulle sitä mitä kutsutaan onneksi. Että en odota, ehkä en edes tarvitse, mitään suurempaa.”

Onnellinen oli varmasti myös Emma Puikkosen Matkamusiikkia-kirjan Aimo Eevinsä kanssa pyörää taluttaessaan, kun “teki mieli puristella niin lujaa että toinen menee rikki”.

Myös Puikkosen Näköalassa rakkauden olemusta käsitellään monessa tilanteessa. Klaus, toimittaja, on taas lähdössä tiukkaan paikkaan, tällä kertaa Pakistaniin raportoimaan.

“Maijalle pitäisi sanoa. Miten sellaisia asioita sanotaan, että minä lähden nyt, että kaikki on kunnossa ja rakkautta riittää mutta juuri nyt ei ole muuta vaihtoehtoa.” Mutta riittääkö se rakkaus Maijalle? “Minä rakastan Maijaa, nyt minä tunnen sen paikan itsessäni jota olen kuvitellut jokinlaiseksi krampiksi keuhkoissa, se on rakkautta Maijan käsiä ja jalkoja kohtaan, ja rakkautta niitä asioita kohtaan missä Maija on heikko, sitä kohtaan kun se seisoo tienristeyksessä osaamatta päättää mennäkö oikealle vai vasemmalle.” Kyllä se rakkaudelta kuulostaa ja usein sen kertominen saa aikaan vain hyviä asioita. Taina Teerialhon Kesän tunnit -romaanissa Gravel miettii, kuinka elämä asettuikaan kohdilleen vaimon tavattuaan. Vaikeissa paikoissa rakastetun sanat helpottavat elämää. “Gravel oli päässyt kaikista luuloistaan, kun vaimo oli kuiskannut hänen olevan paras.”

Rakastetun merkityksestä kertoo vaikuttavasti ote Pirkko Saision Punaisesta erokirjasta, jossa kertoja on löytänyt ensimmäisen tyttöystävänsä. “Ja hän takertuu Nervanderinkadulla, yliopistolla, Maneesikadulla, Kosmoksessa, Kuparipannussa, Kalevankadulla ensimmäiseen ja ainoaan kahvaan, jonka on maailmasta löytänyt: klovnisilmäisen käteen.”

Olli Jalonen puolestaan kuvaa läheisyyttä niin, että kyyneleet tulevat väkisinkin silmiin. Hänen kirjansa ja kielensä eivät muistuta kenenkään muun tekstejä. Karatolla-romaanissa arkkitehti Silla ja yhdeksän pyramidin rakennushanketta johtava Valo viettävät paljon aikaa kahdestaan. “Olimme eläneet koko pitkän kevään jo enemmän yhdessä kuin olin ennen elänyt kenenkään miehen kanssa.” Kesken suuren hankkeen ja siihen liittyvien matkojen Valo sairastuu eturauhassyöpään. Alakuloinen hienotunteisuus hidastaa kosketuksia. “Olin ajatellut sillä tavalla että jos Valo ei itse tule lähelle, niin ei hän myöskään tahdo että minä tulisin vielä. Se ei ollut valmis asia vaan puhumaton ja mielessä kiertävä.” Silla ja Valo kuitenkin lähestyvät toisiaan. “Niin kaikki kosketteleminen ja lähelle tulo oli hytissä ensi arkaa ensimmäistä kertaa.” Lähelläolo tuntuu hyvältä, se riittää.

Läpikäymiini kirjoihin sisältyy niin hienoja katkelmia, että lukiessa on välillä pysähdyttävä, koska ihan huomaamattaan on pidättänyt henkeä, joskus ei kyynelehtimistäkään voi estää. Yksi näistä kuvauksista on hetki, jolloin Iida ja Elias kohtaavat Inka Nousiaisen kauniista kauneimmassa Kirkkaat päivä ja ilta -kirjassa. “Ja luotiin maailma, rakennettiin pyramidit, keksittiin höyrykone sinä ohikiitävänä hetkenä kun he katsoivat toisiaan.”

Toinen on Olli Jalosen Miehiä ja ihmisiä -kirjan kohtaus, jossa teini-ikäinen kertoja ja Karina tanssivat Muskan tahtiin. “Pidän Karinasta kiinni enkä halua että se loppuu. Sanon niin ja kyllä Karinan täytyy tietää etten koskaan kehtaisi sanoa sellaista ääneen jos se ei olisi kokonaan totta kun sanon että haluan että se ei ikinä lopu.”

Kahden aikuisen ihmisen rakkaudesta puolestaan kirjoittaa koskettavasti ja konkreettisesti Eeva Kilpi Häätanhussa. “Riemu vihlaisi sydänalaa – ei, joka puolelta se koppasi kiinni ja puristi syliin; hän oli unohtanut miten hyväillään, mitä kaikkia paikkoja ihmisessä on otettavaksi käsiin, hellittäväksi, hän oli unohtanut olevansa täynnä jäseniä joissa on tunto tallella, hermonpäitä jotka heräävät kun niitä kosketellaan, kireitä lihaksia jotka laukeavat ja asettuvat lepoon kun niitä sivellään ja tunnustellaan; kun ne tunnustetaan.”

Ja vaikka Eppu Nuotion kirjassa Mutta minä rakastan sinua juuri Kaarin ja Laurin suhde ei olekaan se suuri, molemminpuoleinen rakkaustarina, laittamattoman kauniisti tunne on kuvattu: “Kaari on jo kauan tiennyt löytäneensä sen, jonka hengitystä hän tahtoisi öisin kuunnella.”

Kirjailijoille kiitokset!

Erityisesti on ilahduttanut kirjaa varten haastattelemiltani kirjailijoiltaPeter Sandströmiltä, Henrik Janssonilta ja Lars Sundilta tullut palaute. Kun tarkoitus oli innostaa muitakin lukijoita näiden ihanien kirjailijoiden tarinoiden pariin, tuntuu mahdottoman hyvältä, että kirjailijat itse ovat tyytyväisiä! Ystävät, lukekaa! Kirjassa on runsaasti vinkkejä siihen – ja pukinkonttiin.

Mainokset

Tietoja Löykkiön kirjasto. Löykkiö Library

Library nerd. Writer. Literature buff.
Kategoria(t): Kirjoittaminen, Kulttuuririennot Avainsana(t): , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s