Tärkeä, lämmin, koskettava, Bitte

Kirjamessut eivät ole täydelliset ilman Birgitta Bouchtia. Jotenkin Bitte onnistuu kerta toisensa jälkeen koskettamaan, saamaan kyyneleet silmiin, tulemaan ihan lähelle – iholle (vaikka ilmaus alkaakin olla väsynyt). Niin tänäänkin.

bbKatarina Gäddnäsin ja Bitten keskustelu oli henkilökohtaista, mutta ei kiusallista, yksityistä, mutta silti yleispätevää. Kun Bitte kertoi seitsemän vuotta vanhemmasta veljestään, jonka mielestä ”kirja oli ihan mielenkiintoinen”, vaikka itse hän muisti lapsuusajan aivan toisin, jäi miettimään, mitkä omista muistoista ovat ajan myötä muuttuneet, kasvaneet, kutistuneet ja värittyneet. Ja mitkä tapahtumat on jo alun perin tulkinnut toisin kuin muut mukanaolijat. Siinä missä sisaruksista toinen ei ole lainkaan kiinnostunut muistelemaan, toinen tutkailee kerta toisensa jälkeen omia muistikuviaan.

Tänään itketti äiti, joka sulkee sota-aikana lapsensa kylpyhuoneeseen ja petaa tämän ammeeseen päästäkseen tanssimaan. Joitakin vuosia sitten Göteborgin kirjamessuilla kyynelehti koko katsomo, kun Bitte kertoi miten hän rintasyöpäleikkauksen jälkeen päätyi ensimmäisen kerran intiimiin tilanteeseen miehen kanssa ja mietti, mitä tämä mahtaa ajatella leikkausarvista. Miestä asia ei vaivannut (ja miksi olisi pitänytkään!) ”Jag har fyllt mina ögon med kärlek.” Voiko asian kauniimmin ilmaista!

Mutta kaikkein ihaninta Birgittan tarinoissa on tapa, jolla hän jakaa kokemuksensa ja ajatuksensa lukijoiden ja kuulijoiden kanssa. On ihminen toiselle, vieraallekin. Se saa uskomaan kaikkeen mikä meissä on hyvää ja kaunista. Vieläkin ihanammaksi Bitten esiintymiset tekee se, että tarinat tuntuvat yllättävän myös hänet itsensä. Miten minä tämän tulin kertoneeksi? Kuinka päädyin puhumaan juuri tästä muistosta, joka ei kuulunut mihinkään ennakkosuunnitelmaan?

Kiitos siitä, ihana ihana Bitte! Jatko-osaa Naken och galen odotellessa.

Advertisements

Tietoja Löykkiön kirjasto. Löykkiö Library

Library nerd. Writer. Literature buff.
Kategoria(t): Kirjat Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s