Poika nimeltä Päivi

Tytöillä on pitkä tukka, pojilla lyhyt. Pojat ovat hyviä jalkapallossa, tytöt vähemmän osaavia. Joillakin aikuisilla sukupuoliroolit ovat selvillä kuten kävi ilmi eilisestä Dagens Nyheter -lehden jutusta.

DSC_0029Tyttöjen Åhusissa järjestetyssä jalkapalloturnauksessa eräs mukanaolevien joukkueiden aikuisista vetäjistä alkoi vaatia todisteita kahden taitavan pelaajan sukupuolesta. Lyhythiuksiset yksitoistavuotiaat olivat lopulta jo kaivaneet puhelimistaan kuvia ajalta ennen tukanleikkuutta.

Tapahtumaketju vetää sanattomaksi useammastakin syystä. Aikuisten oikeesti! Jalkapallovanhemmille – tai tässä tapauksessa toimitsijoille – ilmeisesti otti koville edustaa häviävää joukkuetta, jolloin kaivettiin mielenkiintoiset aseet arsenaalista. Hyvin hämmentävää on myös päättely, jonka perusteella pitkä tukka kertoo, että kyseessä on tyttö, lyhythiuksinen pelaaja saattaakin olla salaa ja vilpillisesti poika! Ja näin on sitä suuremmalla varmuudella, mitä parempi pelaaja on kyseessä.

DSC_0645Melkoinen opetus osallistuville pelaajille sekä aikuisten ongelmanratkaisutaidoista että asenteellisesta suhtautumisesta tyttöihin. Onneksi sukupuoliroolit eivät kaikkialla ole yhtä rajoittavia, koska itsekin olisin melkoinen hermafrodiitti niiden perusteella (ja mitä sitten, sinänsä).

Parhaillaan Maarianhaminassa esitettävä Magnus-Maria-ooppera muusikoksi halunneesta ahvenanmaalaisesta Mariasta on pelottavan ajankohtainen, vaikka perustuukin 1600-1700-lukujen vaihteen tapahtumiin. Voidakseen elättää itsensä musiikilla Marian piti tekeytyä mieheksi, jolloin syntyi Magnus. Tarkasti määritellyt sukupuoliroolit eivät kaikilta osin tänäänkään ole historiaa. Ikävä kyllä.

Olen iloinen, että olen viisikymppinen enkä kymmenvuotias. Ikääntyvänä täti-ihmisenä itsemäärittelyoikeuteni on suurempi, enkä monessakaan asiassa tarvitse kenenkään hyväksyntää tavalleni ilmentää tai olla ilmentämättä sukupuoltani. 

Elvaåringar skulle bevisa att de var tjejer. Dagens Nyheter. 17.7.2014 http://www.dn.se/sport/elvaaringar-skulle-bevisa-att-de-var-tjejer/

Magnus-Maria: http://www.magnusmaria.ax/

******
Jälkikirjoitus myöhemmin samana päivänä, kymmenvuotiaan Ellenin sanoin: ”Jag vill inte vara flicka eller pojke, jag vill vara mig själv.”

http://hd.se/lasarnas/2014/07/18/om-att-vara-pojkar-och-flickor/

Mainokset

Tietoja Löykkiön kirjasto. Löykkiö Library

Library nerd. Writer. Literature buff.
Kategoria(t): Yhteiskunta Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s